Manifesto rekrytoi kaksi uutta viestintäkonsulttia

Manifestossa aloitti huhtikuun alussa peräti kaksi uutta viestintäkonsulttia. Marika Mattila siirtyi Manifestoon viestintätoimisto Euro RSCG:ltä ja Heljä Martikainen Nokiasta.

Marika Mattila toimi aiemmin asiakasvastaavana ja viestintäkonsulttina Euro RSCG:n teknologiatiimissä. Ennen Euro RSCG:tä Marika on työskennellyt monipuolisissa viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä Suomen Messuilla, SAP Finlandilla sekä Computer Associates Finlandilla.

Heljä Martikaisella on vankka kokemus markkinointiviestinnästä erityisesti B-to-C -sektorilla. Ennen siirtymistään Manifestoon Heljä on työskennellyt Nokiassa sisäisen viestinnän asiantuntijana. Heljä on toiminut myös viestintäkonsulttina MS&L Worldwidessa, jossa hän vastasi Philipsin markkinointiviestinnästä Suomessa.

”Manifesto on kasvava viestintätoimisto ja tarvitsemme hyviä osaajia riveihimme. Marika ja Heljä ovat tervetullut vahvistus, jolla pystymme kehittämään edelleen toimistomme vahvaa ICT- ja markkinointiviestintäosaamista”, sanoo Manifeston toimitusjohtaja ja partneri Antti Etelämäki.

Huhtikuusta alkaen Manifestossa työskentelee yhteensä yhdeksän viestinnän asiantuntijaa mukaan lukien Manifeston strategisen kumppanin FIPRAn.

Uutisarkisto

Kalevankatu 18 A 4, 00100 Helsinki | puh. 09 6874 0640 | fax 09 6874 0641