Tutkimuksesta selvisi myös, että tienaaminen kiinnostaa bloggaajia, mutta bloggaamisesta saatavat ansiot ovat vielä vaatimattomia. Vaikka bloggaaminen ei ole Suomessa vielä ammattimaista toimintaa, on se kehittymässä siihen suuntaan.
Keväällä 2009 toteutettuun tutkimukseen kutsuttiin 50 Suomen suosituinta bloggaajaa. Tutkimus toteutettiin www-pohjaisena kyselytutkimuksena sekä ryhmähaastatteluna ja siihen otti osaa 21 lifestyle-bloggaajaa. Tutkimukseen vastanneiden keski-ikä oli 26 vuotta ja he olivat kaikki naisia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää muun muassa miksi blogeja kirjoitetaan, mistä bloggaajat löytävät aiheensa, ansaitaanko bloggaamisella ja miten bloggaajat suhtautuvat yritysten yhteydenottoihin?
Tutkimuksen mukaan lifestyle-bloggaaminen on harrastustoimintaa ja bloggaajat haluavat ensisijaisesti ilmaista itseään, jakaa kokemuksia, pitää hauskaa, verkottua sekä palvella lukijoitaan. Bloggaajia kuitenkin kiinnostaa myös blogillaan tienaaminen, mutta siitä saatavat ansiot ovat vielä vaatimattomia. Korvauksia maksetaan jonkin verran blogissa olevien linkkien ja bannerien sekä google-markkinoinnin pohjalta. Eniten bloggaajat hyötyvät saamistaan tuotelahjoista ja kutsuista erilaisiin PR-tilaisuuksiin.
”Bloggaaminen ei ole Suomessa vielä ammattimaista toimintaa, mutta bloggaajat ovat heräämässä siihen, että sillä voisi myös tienata. Osa tutkimukseen osallistuneista myös ilmoitti, että haluaisi tehdä siitä itselleen ammatin”, kertoo Manifeston viestintäkonsultti Tanja Ylikangas.
Aiheet blogeihin löytyvät useimmiten bloggaajan omista kokemuksista ja ajatuksista, mutta myös seuraamalla mitä muissa blogeissa kirjoitetaan. Lifestyle-bloggaajat muodostavat myös oman yhteisön, joka pitää tiiviisti yhteyttä verkon ulkopuolella.
Lifestyle-bloggaajat ovat mielipidevaikuttajia. ”Suosituimmalla blogeilla on viikoittain useita kymmeniä tuhansia lukijoita ja niiden suosio kasvaa edelleen”, Ylikangas kertoo. ”Bloginpitäjien ja lukijoiden suhde on hyvin intensiivinen, sillä bloggaajan suositukseen suhtaudutaan kuin kaverin suositukseen ja bloggaajat saavat runsaasti välitöntä palautetta lukijoiltaan.”
Tutkimuksen mukaan yritykset ovat alkaneet huomioida bloggaajat kiinnostavana kohderyhmänä, jonka kautta halutaan markkinoida ja viestiä omista palveluista ja tuotteista blogien lukijoille. Tutkimukseen vastanneet suhtautuvat yritysten yhteydenottoihin enimmäkseen myönteisesti ja toivovat enemmän yhteydenottoja. Tällä hetkellä heihin ollaan kuitenkin yhteydessä harvakseltaan.
”Kasvavan suosion myötä, lifestyle-bloggaajat näyttäytyvätkin nyt yrityksille entistä houkuttelevampana kanavana. On kuitenkin tärkeää ymmärtää mistä bloggaamisessa on kyse ja miten bloggaajia pitäisi lähestyä, ennen kuin suhdetta alkaa rakentaa”, Ylikangas sanoo. ”Bloggaajat kertoivat useita esimerkkejä tökeröistä lähestymistavoista, luokkaa ’laita tämä mainos sivuillesi’. Vääränlaisilla toimintatavoilla yritys voi aiheuttaa vahinkoa tuotteelleen ja yrityksen imagolle. Huonot kokemukset leviävät verkossa nopeasti.”
Lue lisää tuloksista ja bloggaajasuhteiden rakentamisesta laatimastamme tutkimusraportista. Sen voit tilata sähköisessä muodossa osoitteesta mikko.koistinen@manifesto.fi tai soittamalla 040 565 5564. Raportin hinta on 58 euroa. Lataa raportin näytesivut tästä.
Kalevankatu 18 A 4, 00100 Helsinki | puh. 09 6874 0640 | fax 09 6874 0641