navi_icon

30.01.2018

Puolueiden aika on ohi

-- Puolueiden-aika-on-ohi (Puolueiden-aika-on-ohi_012018.jpg)


Sauli Niinistö haastoi Tarja Halosen vuoden 2006 presidentinvaaleissa teemalla ”Vastakkainasettelun aika on ohi”.

Vuoden 2018 vaaleihin Niinistö lähti uudella tempauksella. Hän ei ollutkaan kokoomuspuolueen, vaan kansanliikkeen ehdokas. Poliittisissa piireissä Niinistön ongelmallinen suhde puolueeseensa on kauan tiedetty julkinen salaisuus. Jo eduskunnan puhemiesaikanaan hän otti etäisyyttä puolueeseensa, ja tämä piirre vain korostui hänen tultua Tamminiemen isännäksi. Niinistölle on ollut lähes sietämätöntä hyväksyä, että hän on saavuttanut yhteiskunnallisen asemansa osittain muiden – tässä tapauksessa puolueen – avustuksella.

Tätä taustaa vasten Niinistön päätös jättää puolue, jonka jäsenkirjasta hän oli joka tapauksessa presidenttinä luopunut, oli luonteenomainen. Presidentin jäsenkirjasta luopumisen on tarkoitus korostaa hänen olevan instituutiona puoluepolitiikan yläpuolella. Kansanliike-tempauksellaan Niinistö alleviivasi sitä, että hän on myös henkilönä puoluepolitiikan yläpuolella, toisin kuin muut poliitikot.

Joukkovoimasta ei tietoakaan

Vaikka Niinistön ratkaisu oli henkilökohtainen ja luonteenomainen, sillä on todennäköisesti laajempia yhteiskunnallisia seuraamuksia. Näissä vaaleissa kaikki ehdokkaat Pekka Haavistoa lukuun ottamatta saivat karvaasti kokea sen, kuinka vähän apua oman puolueen tuesta oli. Keskustan Matti Vanhasen kohdalla puolueen tuki sai surkuhupaisia piirteitä, kun pääministeri ensin uhkasi arvioida omaakin asemaansa ehdokkaan menestymisen kautta, ja söi sanansa heti, kun tuli selväksi, että menestystä ei ollut. Ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi, puolueen kunniapuheenjohtaja ja nykyjohdon kovin kriitikko Paavo Väyrynen, onnistui tyhjästä luomaan paremman vaalituloksen kuin järjestövoimastaan kuuluisa puolue.

Sama kohtalo oli toisellakin ennen joukkovoimastaan tunnetulla puolueella, nimittäin demareilla. Puheenjohtaja Rinteen selitys onnistuneista vaaleista, koska muut omaksuivat demariehdokkaan vaaliteemat, oli sekin ajankuvaan sopiva. On syytä pohtia, mitä Rinne oikeastaan väittämällään todisti: puolueet ovat nykyään niin värittömiä, etteivät ne kykene profiloitumaan edes ehdokkaidensa aatteilla.

Aatteita ei omisteta

Puolueiden aatteellinen alennustila on pitkän kehityksen tulos. Kokoomus muuttui aateyhteisöstä vaalikoneistoksi jo Kataisen aikana, jolloin puheenjohtajan linjasta tuli puolueen linja eikä päinvastoin. Kehitystä tuki myös puolueessa tehdyt sääntömuutokset, kuten puoluesihteerivaalien lopettaminen. Muutos kuvasti sitä, että puoluesihteerit ovat muuttuneet ideologeista vaalipäälliköiksi – kaikissa puolueissa. Demareilla ja keskustalla on ollut voimakkaammat järjestödemokratian perinteet, mutta nekin joutuvat arvioimaan tilanteensa uudestaan.

Seuraavien vaalien suuri kysymys puolueille onkin, ovatko ne aateyhteisöjä vai hyvin väljästi samanmielisten, julkisen sektorin työpaikasta kiinnostuneiden ihmisten liittymiä, eräänlaisia poliittisia joukkorahoitushankkeita.


Eero Iloniemi
Yhteiskuntasuhteiden asiantuntija


Kuva: Getty Images

Tagit: Manifesto, Ajankohtaista, PR, Viestintä